Saimme kunnian osallistua Säätytalon peruskorjaushankkeeseen vesikaton uusimisen muodossa. Työt aloitettiin syksyllä 2024 pohjatöiden parissa ja urakka saatiin päätökseen keväällä 2025.

Säätytalon alue on ikävä kyllä lentokieltoaluetta joten kokonaiskuvaa valmistuneesta työmaasta on vaikea saada esiin, siispä aloitetaan koko kertomus satelliittikuvalla.

Pohjatöiden aloitus

Sitä mukaa kun valmista pohjaa alkoi syntymään, alkoi myös pellitystyöt.

Jalkarännit tehtiin rännikoukkumenetelmällä jossa jalkarännin alle asennetaan rännikoukut, jalkaränniin tehdään kanttausvaiheessa kanava 8mm kuumasinkitylle pyörötangolle, jalkarännin asennuksen jälkeen tanko asetetaan paikoilleen, pelti puristellaan ympärille ja rännikoukut taivutetaan pellin ja tangon ympärille.

 

Katolla oli neljä ”nakkikioskia”, ”pömpeliä”, rakkailla lapsilla oli monta nimeä joista kuvat kertokoon enemmän kun tuhat sanaa:

 

 

 

 

Katolla oli monta rykelmää isoja piippuja joista pellitettiin juuret, sekä kolme alkuperäisestä käytöstä poistettua piippua jotka säästettiin parantamaan ullakkotilan ilmanvaihtoa, ne pellitettiin kauttaaltaan.

 

Seuraavana vuorossa valoullakon pellitys. Valoullakko verhoiltiin kauttaaltaan slussitekniikkaa käyttäen.

Ja voi morjes miten komea siitä tuli!

 

Lopuksi vuorossa ”attikat”. Nämä verhoiltiin myös slussipellillä.

 

 

Säätytalon projekti oli uskomattoman mielenkiintoinen ja juuri sopivasti haastava.

Valtavan suuri kiitos jokaiselle projektiin osallistuneelle!